Pöllö-Muorin Lahjapuoti Lappajärvellä

Kylpylä Kivitipun naapurissa vanhassa Pohjalaismiljöössä on Pöllö-Muorin Lahjapuoti, josta löytyy laaja valikoima lahja- ja sisustustavaroita sekä matkamuistoja.

Puodissa on tilaa isommillekin ryhmille tutustua monipuoliseen tarjontaan.

Myynnissä:

  • itse tekemääni keramiikkaa, kynttilöitä, lasertöitä
  • suunnittelemiani tekstiileitä
  • muiden käsityöläisten valmistamia tuotteita
  • laaja valikoima hunaja- ja hoitotuotteita

Omaa mallistoani olen kehittänyt määrätietoisesti vuosien aikana. Olen käyttänyt töissäni paljon eläinaiheita, joita yhdistelen koriste- ja käyttöesineisiin. Pöllö, kissa, karhu ja monet muut eläimet löytyvät niin serviettitelineestä kuin jääkaapin ovimagneetista. Pöllö on muodostunut tavaramerkikseni.

Puodista löytyy myös peikkoperhe päivittäisissä askareissaan.

Ei pöllömpää hommaa

Aloitin keraamikon taipaleeni 80-luvun alussa tekemällä tilaustöinä liikelahjoja ja matkamuistoja. Käsityöläisenä elantonsa hankkiminen ei ole niitä kaikkein helpoimpia tehtäviä, mutta kun tietää mitä haluaa ja tekee sitä pitkäjänteisesti, niin aikaa myöten tuloksiakin syntyy.

Olen löytänyt oman tapani tehdä töitä ja onnistumisten jälkeen on paikallaan todeta: Ei pöllömpää hommaa.

Tervetuloa!